Lime Eventsin
urheilu-
tapahtumat
Kaikissa tapahtumissamme haluamme tarjota jalkapalloileville naisille laadukkaita otteluita, joissa kaikki viihtyvät ja pääsevät nauttimaan jalkapallon riemusta ja yhteisöllisyydestä.
Turnauksissa pyrimme löytämään jokaiselle osallistuvalle joukkueelle oikean sarjatason, jotta pelit ovat mahdollisimman tasaisia ja sopivasti haastavia. Pelaamme myös mielellämme ystävyysotteluita sekä ihan aloittelevia että harrastejoukkueita vastaan.
Tulevat Limen Eventsin tapahtumat
Järjestämme vuoden ympäri liikuntaryhmien valmennusten lisäksi naisten harrastefutisturnauksia. Suosituin on ollut syysturnauksemme Lime Cup, joka pelattiin juuri 16.9.2023 jo kaikkiaan neljännen kerran! Syysturnausten suosion ansiosta järjestimme samanlaisen myös keväällä toukokuussa.
Kevät- ja syysturnausten lisäksi järjestämme pienempiä 4 joukkueen miniturnauksia. Aiemmin pelasimme niitä ainoastaan talvikaudella, mutta lisäsimme niitä nyt myös kesäkaudelle.
Mikäli aloitteleva tai kokematon joukkueenne kaipaa treenipelejä tai haluaa osallistua miniturnauksiimme, niin olkaa yhteydessä!
Treenipelit ja turnaukset järjestetään Lahdessa tai Lahden lähialueilla.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset:

Lime Eventsin miniturnaukset
Isompien turnausten lisäksi miniturnauksemme ovat olleet suosittuja. Olemme pelanneet niitä useamman talven halliolosuhteissa, mutta kysynnän vuoksi toimme niitä nyt myös kesäkaudelle 2023.
Pelaamatta on vielä kaksi miniturnausta ja ajankohdat niille ovat 30.9.* ja 28.10.* Miniturnaukseen mahtuu aina kerralla 4 joukkuetta ja pelejä jokaiselle joukkueelle tulee yhteensä 4kpl.
*Ilmoittautuminen kesäkauden miniturnauksiin on toistaiseksi kiinni, koska kaikki paikat on tällä erää täytetty. Mikäli kysyntää on, järjestämme niitä kuitenkin mielellämme lisää!
Tällä hetkellä etsinnässä on myös oikeasti aloittelevia joukkueita, joissa on pelkästään aikuisiällä futiksen aloittaneita naisia, joilla ei ole välttämättä vielä yhtään aiempaa pelikokemusta. Mikäli joukkueenne on tasoltaan aloitteleva niin pistä viestiä, suunnitellaan yhdessä!
Psssst! Haluaisitko mukaan turnauksiin, mutta sinulla ei ole joukkuetta? Voit nyt ilmoittautua mukaan myös yksittäisenä pelaajana ja tulla FC Limen paitaan.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
Lime Eventsin turnaukset
Lime Events on järjestänyt Lahdessa jo neljästi oman nimikkoturnauksensa syksyisin ja niissä on pelannut yhteensä kymmeniä vierailevia naisjoukkueita ja satoja naispelaajia.
Tänä vuonna emme jaksaneet odottaa syksyyn saakka, vaan järjestimme syysturnausta odotellessa samanlaisen turnauksen jo toukokuussa ja näin ensimmäinen kevätturnauksemme näki päivänvalon! Näyttämönä toimi tuolloin tuttuun tapaan Vierumäki ja turnauksessa oli mukana joukkueita jopa Jyväskylästä ja Kuopiosta saakka.
Päivitimme samalla turnausnimemme ja jatkossa se kantaa raikkaan pirteää nimeä Lime Cup!
Vaikka kevät- ja syysturnaukset on tälle vuodelle jo pelattu, niin ei huolta, koska ensi vuonna Lime Cup tulee taas – sekä keväällä että syksyllä!
Tervetuloa mukaan!

Padel – Tutustumiskurssit aloittelijoille
Jalkapallon lisäksi olemme liikuntaryhmiemme kesken päässeet kokeilemaan Riinan ohjauksessa hittilaji padelia peruskurssien ja aloittelijoille sopivien turnausten merkeissä. Aikaisempaa lajituntemusta ei tarvita ja mukaan voi ottaa äidin, veljen tai vaikkapa naapurin. Voit myös koota kasaan oman ryhmän vaikkapa työporukasta tai urheilujoukkueesta.
Jos padel kiinnostaa ja haluatte päästä kokeilemaan ohjatusti uutta lajia, niin olkaa yhteydessä!